tiistai 28. huhtikuuta 2020

Honbun treenitaukoblogi - katahaasteen ensimmäiset välitulokset

Kilpailun palkinnot ovat varmistuneet, ja ne ovat lahjakortteja Ante Brännbackan Gumroad-kauppaan. Voittaja voi valita itselleen kolme ilmaista videota, toiseksi tullut kaksi, ja kolmanneksi tullut yhden.

Mikäli mielit palkintosijoille, muttet ole vielä ilmoittautunut haasteeseen, voin kertoa että vielä on hyvä mahdollisuus osallistua ja voittaa! Aikaa on näillä näkymin runsaasti, eikä kärkikolmio ole vielä täysin karannut saavuttamattomiin.

Mutta miltä katahaasteen tilanne siis näyttää?

Kotikatsomoista esitettiin toivomus nähdä katakisaajien välituloksia. Koska tätä ei voinut tehdä liian helpoksi, en tässä vaiheessa anna katojen lukumääriä enkä oikeita nimiä. Kisaajat itse tietävät nimimerkkinsä ja voivat päätellä tämänhetkisen sijoituksensa, mutta eivät sitä, kuinka paljon on suoritettava edellä menevän kilpailijan ohittamiseksi. Kataa on siis vain tehtävä enemmän! Muut voivat pohtia, keitä nimimerkkien takana piilottelee.


Pidemmittä puheitta tässä noin tämän viikon ranking:

1. Kettu 1
2. Aliviemäri
3. Batam
4. Päili Pebkas
5. Alfa-Sonni
5. Lempeä kostaja
6. Honbun renki

Alfa-Sonni ja Lempeä kostava jakavat viidennen sijan. Kärjessä Kettu 1 ja Aliviemäri kisaavat kolmen videon pääpalkinnosta, kun Batam ja Päili Pebkas kirivät yhden videon tuntumassa. Perää pitää sitkeä Honbun renki.

Jotkut kisaajat jakoivat anekdootteja matkan varrelta 

"Kataa on tullut tehtyä monessa paikassa, alkaen parista vessasta. Oudointa on se kun menee makuuhuoneeseen kataamaan ja sulkee oven, niin muu perhe alkaa jonossa virtaamaan paikalle milloin minkäkin asian kanssa."


"Olen myös osallistunut kata-haasteen kakkoslevelille, eli tehnyt oman katan. Se oli (ja on) antoisaa puuhaa!"

"Kerran lenkillä tuli metsässä vastaan jotain nuorukaisia, jotka treenasivat pistehanskojen kanssa. Pääsin itsekin vetämään muutaman minuutin pistareita, ja koko loppupäivän oli todella hyvä fiilis. Elämästä selvästi puuttuu jotain ilman oikeaa kontaktiharjoittelua."

"Koirapuistossa ja vessassa - missään muualla en oo pystynyt tekemään. Kerran aloin olkkarissa jotain perustekniikkaa ja venäytin niskani."

Ilmeisesti suosituin katakisan katantekopaikka on jostain syystä vessa. Millaisissa kartanoissa honbulaiset oikein elävät, että vessoissa mahtuu tekemään kataa?! Selkeää on kuitenkin, että olohuoneissa treenaaminen voi olla vaarallista. Pysykää terveinä, harjoitelkaa järkevästi.

Muuta, mitä?

Suomen koryu uchinadin pääopettaja Ante Brännbacka antaa ensi sunnuntaina haastattelun aiheesta "Mitä on KU?" Haastattelua pääsee seuraamaan Zoomista, johon liittymislinkki on jaettu seurasi sähköpostilistalla. Aiheesta on myös Facebook-tapahtuma.

Keskustelua Honbun omasta linjasta on myös heräillyt tämän Ilpo Jalamon haastattelun vanavedessä. Onko karate Honbussa "ulkoista" vai "sisäistä"? Voiko seura keskittyä sekä muodolliseen tyyliin että käytännölliseen itsepuolustukseen? Mitä sinä haluaisit Honbun tyyliltä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti