maanantai 22. elokuuta 2016

Dojoetiketti, osa I

Seuraavat kaksi postausta tulevat käsittelemään salilla yleisiä käyttäytymissääntöjä. Tämä ensimmäinen kattaa treenaamisen formaalit osat (alku- ja loppukumarrukset sekä treenietiketin). ensi viikon postaus keskittyy asioihin niiden välissä.


Etiketin merkitys

Japanilaisten ja japanilaistuneiden kamppailulajien kohteliaisuusperiaatteet kumpuavat japanilaisesta kulttuurista, joka perinteisesti on ollut hyvin hierarkkinen ja kohteliaisuutta korostava. Joillekin suomalaisille kumartelu voi tuntua teennäiseltä tai turhalta, mutta siinä on kuitenkin jotain itua: se on helppo tapa osoittaa kunnioitusta ja muistuttaa myös itselle, että dojolle ei olla tultu korostamaan omaa egoa ja paremmuutta (ei edes opettajan asemassa!) vaan oppimaan uutta ja kehittymään hyvässä hengessä ja yhteistyössä treenikavereiden kanssa. Syvä kumarrus on dojoslangia ajatukselle, jonka voisi sanoina tiivistää näin: "Kiitos että treenaat kanssani. En halua satuttaa sinua, joten tehdään tämä turvallisesti ja hyvässä hengessä, oppien toisiltamme jotain".


Erityisesti Honbussa treenataan todella rennosti, eikä ihmeempää pokkurointia erikseen tarvita. Esimerkiksi opettajia voi kutsua ihan nimeltä ja heiltä voi ystävällisesti kysyä asioita - jopa kyseenalaistaa sitä, miksi jokin tekniikka tehdään juuri niin kuin se tehdään, jos se ei itselle tunnu järkevältä. Tärkeintä on kohteliaisuus ja tilannetaju, ei sokea auktoriteetin kyseenalaistamattomuus. Treeneissä saa ehdottomasti olla hauskaa.

Joitakin sääntöjä dojolla kuitenkin on, kuten monissa kamppailulajeissa tapaakin olla, ja myös Honbussa kumarretaan sekä alussa, lopussa että treenatessa. Keskityn tässä tekstissä etiketin virallisempaan puoleen, asiallisesta käytöksestä enemmän tuonnempana. (tähän vois ehkä linkittää sitten sen tekstin) 

Etiketin käytäntö 

Kun astutaan tatamisaliin, pysähdytään sinne vievään oviaukkoon ja kumarretaan shomenia kohti. Shomen on dojon ns. "aitiopaikka", eli käytännössä se seinä, jolle tyylisuunnan perustajan kuva on yleensä ripustettu. Honbulla tällaista kuvanripustelukäytäntöä ei ole, mutta kumarramme silti shomeniin, joka UniDojolla Pohjoisella Hesperiankadulla on se pitkä tiiliseinä, ja Kauppiksella se seinä, jolla ei ole säkkejä, peilejä eikä ovea portaikkoon.

Tatamille astuessa käännetään rintamasuunta shomenia kohti ja kumarretaan uudestaan. Joissain seuroissa ja lajeissa on mentävä polvilleen, mutta Honbussa riittää, että kumartaa pystystä. Jälleen tatamilta poistuessa kumarretaan shomenia kohti, kuten myös salista poistuessa, aivan kuten sisään mentäessäkin.

Treenien alkaessa asetutaan riviin vyöarvojärjestykseen siten, että mustat vyöt ovat rivin oikeassa laidassa. Siitä vasemmalle järjestys on ruskeat, siniset, vihreät, oranssit, keltaiset ja valkoiset vyöt, ja äärivasemmalla ne, joilla ei ole gitä (eli karatepukua). Opettaja seisoo riviä vastapäätä ja huutelee sieltä japaniksi kaikenlaista, mihin treenaajat reagoivat. Myöhempänä seuraa tarkempi kuvaus kumarruksista, mutta pääpiirteissään se yleensä menee jokseenkin näin:

Rivin rauhoituttua opettaja sanoo “kiesuke”, jolloin jalat laitetaan yhteen. Sitten opettaja sanoo “seiza”, jolloin mennään istumaan polvilleen nilkkojen päälle. Seuraavaksi opettaja sanoo “mokuso”, joka tarkoittaa jokseenkin, että seuraavaksi keskitytään. Voit joko sulkea silmäsi tai tuijottaa suoraan eteenpäin, kumpi ikinä on mukavampaa. Hyviä keskittymisaiheita ovat esimerkiksi “tänään olen parilleni hyödyllinen”, “tänään treenaan rauhallisesti ja tiedostavasti”, tai “jee karate jee jee karate karate karate” (oma suosikkini). Opettajan sanoessa “mokuso yame” loppuu keskittyminen. Seuraavaksi opettaja sanoo “shomeni rei” ja kääntyy itse shomenia kohti. Kumarretaan hiljaa. Opettaja kääntyy takaisin treenaajia kohti ja sanoo “otakaini rei”, jolloin kumarretaan taas, ja sanotaan “onegaishimasu”, mikä tarkoittaa monenlaisia asioita, kamppailulajien kontekstissa esimerkiksi “tahtoisin harjoitella kanssasi”. Viimeinen kumarrus on siis treenikavereille. Opettajan noustessa ylös nousee myös rivi ylös.

Treenien rakenne on pitkälti seuraavanlainen: opettaja antaa ohjeet siitä, mitä tehdään. Tämän jälkeen valitaan pari, jonka kanssa harjoitellaan. Parin löydyttyä henkilöt kumartavat toisilleen ennen kuin alkavat harjoitella. Jos kyseessä on sparri, on myös kohteliasta koskettaa hanskoja yhteen. Kun opettaja huutaa "yame", tarkoittaa se, että harjoittelu keskeytetään ja opettaja antaa lisää ohjeita. Tässä vaiheessa saattaa myös tulla parin vaihto. Kun paria vaihdetaan, kumarretaan vanhalle parille uudestaan, ja voi myös sanoa “kiitos”.

Treenien lopussa suoritetaan samanlainen yhteiskumarrus kuin alussakin, mutta nyt “onegaishimasun” sijaan sanotaan “arigato goshiemasita”, joka tarkoittaa “kiitos paljon”. Ennen loppukumarruksia treenivaatteet on hyvä suoristella ja siistiä, jotta jonkinlainen arvokkuuden illuusio säilyisi. 

Myöhässä tuleminen
Jos tulet treeneihin myöhässä, ja kumarrukset on jo aloitettu ja mahdollisesti jopa lopetettu, jää tatamin reunalle istumaan polvillesi ja kumarra kaksi kertaa shomeniin omatoimisesti. Tämän rituaalin merkitys on, että teet normaalisti rivissä tehtävät kumarrukset itsenäisesti. Jää sitten odottamaan lupaa liittyä mukaan. Opettaja huomannee sinut jossain vaiheessa, ja kun hän sanoo "mukaan vaan" (tai jotain sinne päin), saat liittyä treeneihin. 

Mut miiiiiiks?
Alkukumarruksilla on pitkät perinteet, mutta niillä on myös käytännöllinen funktio: yhteiskumarrukset toimivat eräänlaisena rituaalina, joka helpottaa treenaamiseen keskittymistä ja treenimentaliteettiin siirtymistä. Useat pidempään treenanneet raportoivat, että treenin aikana kaikki muut huolet ja murheet unohtuvat, on vain karate. Tämä on seurausta onnistuneesta asiaan keskittymisestä ja voi johtaa stressin lieventymiseen ja karatesta nauttimiseen.

Parille kumartamisen funktio on muistuttaa sekä itselle että treenikumppanille, että treeneihin on tultu oppimaan ystävällisessä hengessä kavereiden kanssa, ei vahingoittamaan vastustajia. Tätä pidetään erityisesti Honbussa suuressa arvossa, koska meille on tärkeää, että treeneissä on kivaa. Luottamus treenikaveriin tekee treenistä paitsi kivempaa, myös turvallisempaa ja vähemmän pelottavaa. Itse olen myös havainnoinut, etteivät sparratessa suojauksen läpi päässeet iskut satu yhtään niin paljon, kun ne tulevat joltakin sellaiselta treenikaverilta, jonka koen mukavaksi ihmiseksi tai jopa kaverikseni karaten ulkopuolellakin. 

Yhteenveto 

Tämä postaus yrittää kuvailla aihetta, josta voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan. Tästä johtuen olen jättänyt joitakin yksityiskohtia selventämättä (esimerkiksi mitä kaikki ne japaninkieliset sanat tarkoittavat). Koryu uchinadin kannalta olennainen karatesanasto tulee myöhemmin, samoin kuvaus muutamista muista yleisimmistä kumarruskaavoista. Toivon mukaan tämä opas kuitenkin valottaa hieman Honbussa olennaisimpia pokkurointikäytäntöjä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti